Oksennuspenkissä kukkii vielä

Olin kirjoittanut oksennuspenkin tarinan vuodatuksen puolelle, jossa Maatiaiskanasen Elämää-blogia aloin kirjoittamaan. Ajattelin, että linkitän sen tähän, jotta jokainen voi halutessaan käydä katsomassa, mistä lähdettiin liikkeelle. Samoin olin ajatellut tehdä muidenkin kukkapenkkien kanssa. Mutta kas kummaa, sieltä on suuri osa kuvista kadonnut, joten ei linkityksestä olisi hyötyä. Pikainen kertaus siis.

Penkin kaunis nimi juontaa juurensa edellisen omistajan kertomuksesta, miten alue sai alkunsa. Ilmeisen huono työreissu takana, joka piti päästä purkamaan fyysisellä työllä. Hänen sanojaan lainaten, oksensi kaiken kiukun tuohon penkkiin, kun raahasi kiviä siihen. Tälläinen se siis oli viime syksynä.






Ei ollut ollenkaan minun oloinen, etenkään ulko-oven vieressä. Keväällä vasta näkyi, miten valtavasti kiviä tuossa penkissä on. Mullan alta löytyi vielä lisää isoja järkäleitä ja yksi iso kivilevykin. Kivet otettiin kaikki pois, lukuun ottamatta näkyvillä olevani kivilevyjä.






Pieni puuhamaa. Ei tarvinnut miettiä, lähtisikö salille. Ihan kuin muutenkaan sellaisia miettisin ;)






Nyt onneksi näyttää jo vähän toisenlaiselta:














Tämän syysleimun sain HerraMieheltä silloin, kun olimme vasta alkaneet seurustella ja asuimme molemmat omissa kodeissamme. Hän ei tykkää ostaa leikkokukkia ja yhdellä kauppareissulla päätti ostaa tälläisen. Tämä muutti kanssani silloin, kun muutimme yhteen ja nyt taas tänne uuteen kotiin. Monilla kasveillani on jokin tarina ja sellaiset kasvit tulevat jotenkin erityisen rakkaiksi <3





Viikonloppu alkaa olemaan ohitse ja arkeen paluu on huomenna edessä. Isommat tytöt lähtevät kouluun aikaisin aamulla. HerraMiehellä on vielä vapaapäivä. Pehmeä lasku uuteen viikkoon. Toivottavasti Sinulla oli mukava ja rentouttava viikonloppua. Iloa ja onnea uuteen viikkoon <3

2 kommenttia:

  1. Vau, miten kauniin penkin olet saanut aikaiseksi. Olen kanssasi samaa mielta, etta tarinat tekevat kasveista tarkeampia. (Pahoittelen pisteiden puuttumista kirjaimista, nappaimisto temputtelee...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Huomasin vasta nyt tämän viestisi. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...