Sadepäivän iloja ja Maailman Parasta Pannukakkua!

Taas sataa vettä taivaan täydeltä ja tuulee. Aamun ensimmäinen ajatus olikin, että tympii tuo keli. Onneksi sentään eilen oli kiva keli, josta tulikin nautittua täysin siemauksin, joten tänään sitten ollaan keskitytty sisäpuuhiin. 

Taika valitsi edelliseltä askartelukauppa-reissulta helmiä ja tänään teki niistä itselleen koruja. Olen oikeasti tosi yllättynyt, miten hienosti Taika osaa pujotella ja jaksaa keskittyä. Näinä hetkinä, kun tyttö keskittyy askarteluun, ei uskoisin, kuinka valtavan vauhdikas hän on muutoin. 

Kuminauha on mukavan jämäkkää pujottelunauhaksi. Solmin yhden helmen nauhan häntään, jottei helmet tipahtele. Kokeiltiin myös pehmeällä narulla, mutta se vaati liikaa keskittymistä. Onnistui kyllä, muttei ollut hauskaa selvästikkään. Mielestäni tärkeää tämän ikäisen kanssa on aina muistaa hauskuus! 


Helmien pujottelu kehittää silmän ja käden yhteistyötä


Helmien pujottelu on kivaa



Rannekorun ja kaulakorun tyttö pujotteli. Melkein tunnin jaksoi keskittyä touhuun. Välillä kävi toki puuhastelemassa muutakin, mutta tuli sitten taas takaisin jatkamaan hommia.


Helmien pujottelu


Valmista <3
Itse tehdyt korut



HerraMies käy aina ruokatunnilla kotona syömässä. Tänään yllätettiin hänet pannarilla. Tämä Maailman Paras Pannukakku on kyllä nimensä veroinen! Meillä on pieni uuni, joten teen vähän pienemmän taikinankin. Samoin munia laitan kolme siksi, että nuo meidän kanojen munat ovat melko pieniä kooltaan.  

7 dl maitoa
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl sulaa voita

Munat rikotaan kuppiin ja lisätään maito. Kuivat aineet sekoitellaan joukkoon. Lopuksi jäähtynyt voisula. Paistetaan 200-225 asteessa noin 30 min.


pannukakun resepti
Maailman paras pannukakku on nimensä veroinen


Olen jo pitkään meinannut, että pitäisi tehdä jalkakylpy, kun jalkani ovat kuivat ja niissä on kovettumia. En vaan ole kerennyt, muistanut tai saanut aikaiseksi. Tänään kun en viitsinyt lähteä ulos sateeseen Taikan unien aikaan, niin tein jalkakylvyn ja vielä rasvasinkin jalat. Tätä pitäisi kyllä harrastaa paljon useammin! Tuo Bounty oli myös hyvin tärkeä osa tätä itseni hemmottelua  ;)

Yritin etsiä kaupasta jotain hyvää jalkakylpy-tuotetta, mutta en löytänyt. Kaappiin oli jäänyt Rainbow ´n jalkakylpysuolaa ja käytin sitä. En kyllä suoraan sanoen huomannut siitä mitään hyötyä. Osaisitko Sinä suositella jotakin hyvää ja edullista tuotetta jalkakylpyyn?






10 kommenttia:

  1. Pitääkin sadepäivän kunniaksi tehdä illalla pannukakkua. ;)

    VastaaPoista
  2. Samalla ohjeella teen itsekin pannarin, jos haluan oikein herkutella, taivaallista! Mulla on Online Sensitive -jalkasuolaa, joka sisältää laventelia ja hevoskastanjaa. Tuoksuu voimakkaasti, mikä ei ehkä ole kaikkien mieleen. Sitä saa ainakin Tokmannilta. Raspaan myös jalat jalkaraspilla kylvyn yhteydessä. Lisäksi mulla on mintuntuoksuista Rento-jalkakuorinta-ainetta. Sitä voin suositella lämpimästi! Pitääpä itsekin muistaa tuo Bounty, kun seuraavan kerran hoidan jalkoja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mintuntuoksuinen jalkakuorinta-aine kuulostaa tosi hyvältä. Täytyykin pistää kokeiluun, kiitos. Laventelin tuoksu on ehkä itselleni vähän liikaa... Juu kyllä Bounty on tarpeen ehdottomasti ;)

      Poista
    2. Ollos hyvä. :) Samaa jalkasuolaa oli muuten jonain toisen tuoksuisenakin. Sitä mulla oli aiemmin eikä tuoksunut niin voimakkaasti. En vaan muista, mikä tuoksu se oli..

      Poista
    3. Täytyykin olla tarkkana tuolla kaupoilla! :)

      Poista
  3. Oi miten hienot korut taiteilija teki:)😍♥ Pannari on niiiin herkkua!! On siellä miehellä hyvät oltavat kun saa tuollaisia herkkuja ja jaksaa tehdä töitä:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pannari on kyllä super hyvää. Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  4. Hienot korut! Teillä onkin ollut oikein mukavia sadepäivän puuhia. Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!