Onnellinen kasvihörhö

Kasvihörhö on ollut maanpäällisessä taivaassa jälleen! Olen ihaillut taimieni kasvua, kylvänyt siemeniä ja istutellut juurakoita. Aurinko paistaa, lumet sulaa ja ne lokit, joita eilen kaipailin, ovat saapuneet. Niin, ja puutarhassa näkyy jo piippoja siellä sun täällä. Ensimmäinen krookuskin jo kukkii. Uskotteko, jos sanon, että olen ihan älyttömän onnellinen? 


Kerroinkin saaneeni Kodin Kukilta upean lähetyksen, joka sisälsi muun muassa erilaisia taimia.  Kerron tässä postauksessani lähetyksen sisällöstä.  Jos pitäisi valita, mikä lähetyksen kaikista mielenkiintoisin juttu oli, valitsisin päärynämelonin.  Päärynämeloni "Sugar Gold" on nopea kasvuinen ja tuottaa satoa jo ensimmäisenä kesänään. Hedelmät ovat ulkonäöltään soikean pyöreitä ja violetti raidallisia. Hedelmän maun kerrotaan olevan makea ja muistuttavan sekä päärynää että melonia. Erittäin mielenkiintoinen uutuus itselleni! Päärynämeloni kaipaa lämpöä, joten kasvatusta suositellaan joko kasvihuoneessa tai lämpimällä paikalla ruukussa. Olisi kiva kuulla, jos jollakulla on tämän kasvatuksesta kokemuksia. 


Päärynämeloni. Kuva: www.puutarha.com


Paketti sisälsi 5 erittäin hyvän kokoista taimea, jotka lähtivätkin reippaaseen kasvuun. Nopea kasvuisuus on havaittavissa siis heti. Jännä nähdä, minkä kokoiseksi nämä kasvavat kevään aikana.  Nyt taimet ovat reilu 10 senttisiä. 


Päärynämelooni


Päärynämelonin taimi


Mustasilmäsusanna "Arizona Pink" on tämän kevään uutuus, jonka väri on aivan ihastuttava. Mustasilmäsusanna on reippaasti kukkiva kesäköynnös, joka voi kasvaa jopa 2 metriseksi. Sitä voi kasvattaa sekä amppeleissa roikkuvana että ruukuissa köynnöstukea pitkin kiipeävänä. 



Mustasilmäsusanna "Arizona Pink". Kuva: www.puutarha.com


Mustasilmäsusannan paketti sisälsi 3 taimea, joka on sopiva määrä yhteen amppeliin. Kodin Kukkien kukkapaketit onkin suunniteltu niin, että yhden paketin taimet riittävät yhteen 23 senttiseen amppeliin tai 60 senttiseen parvekelaatikkoon. Mikäli pakkauksessa on useampaan amppeliin tarvittava määrä taimia, se ilmoitetaan esittelytekstissä. Tämä on mielestäni todella näppärää, koska usein itsekkin pohtii, että kuinka monta kasvia yhteen amppeliin olisi hyvä laittaa ja luulen, etten ole ainoa, joka asiaa pohtii.

Mustasilmäsusannan taimet ovat lähteneet myös hyvään kasvuun ja eipä mene kauaa, kun pääsen niitä ensimmäisen kerran latvomaan. Latvat yritän toki juurruttaa ja saada siten uusia taimia! 


Mustasilmäsusanna

Rakastan verenpisaroita ja osa muistaneekin, että olen niistä aina ajoittain kertonut blogissani. Yksi rakkaimmista kasveistani on runkoverenpisara, jonka sain puolisoltani kihlajaislahjaksi. Kyseinen kasvi viettää talvensa kellarissa ja voi oikein mainiosti. Itselläni on 3 runkoverenpisaraa ja ne kaikki ovat pinkki-liloja. Olenkin kaivannut jotain uutta väriä ja Verenpisara "Blue Sarah"on juuri sellainen, jota olen toivonut. Kukka vaihtaa väriä purppuran punaisesta sinisen lilaan.  Osan taimista istutan ison verenpisaran juurelle, mutta yhdestä alan suoraan kasvattamaan rungollista versiota. Pidetään peukkuja, että onnistun! Tämän kerrotaan myös kestävän kylmää jopa -5 asteeseen saakka. Melkoisen huimaa! Oma mututuntumani kuitenkin on, etten lähtisi näitä taimia pakkaseen viemään, mutta syksyllä pienet hallat eivät kasvia haittaa. Verenpisarat viihtyvät puolivarjoisalla kasvupaikalla. Liian aurinkoisessa paikassa ne helposti tiputtavan nuppujaan. 



Verenpisara "Blue Sarah". Kuva www.puutarha.com

Taimet olivat melko pieniä ja istutin ne minikasvihuoneeseen. Oletin, ettei taimia tarvitse suihkutella, vaan kasvihuoneessa kosteus rittää. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että kasvihuoneessa lämpötila nousee melko korkealla, kun aurinko oikein lämmittää. Joten, päivisin pidän kasvihuoneen auki ja suihkuttelen taimia. Lämpimästi suosittelen pienien taimien suihkuttelua, kuten paketin mukana tulevissa ohjeissakin kehoitetaan tekemään. Kuvassa on sekä verenpisaran että petunioiden taimet. 





Lähetyksen mukana oli kahdenlaisia petunioita. "Cherry Ripplen" kukat on punavalkoiset ja kerrotut. Kuka inhoaa petunian kukkien nyppimistä? Tämä lajike on juuri heille, sillä tätä ei tarvitse nyppiä ollenkaan. Olen ulkoistanut kyseisen työn lapsille ja olen varma, että he kiittävät tätä ominaisuutta, khih. 


Petunia "Cherry Ripple". Kuva: www.puutarha.com


"Double White" petunian kukat ovat puhtaan valkoiset ja kerrotut. Ihastuttavan rauhallinen ja elegantti kukka. Tosin, koska itse olen vähän vähemmän rauhallinen ja elegantti, taidan laittaa tämän seuraksi tummalehtistä koristebataattia...



Petunia "Double White". Kuva: www.puutarha.com

Kerroinkin jossain vaiheessa kaipaavani tummalehtistä koristebataattia, joka korostaa muiden kukkien upeutta valtavasti. Olen aivan rakastunut tähän! "Bright ideas black" on mielestäni ihan mielettömän upea. Lehtien tumma väritys ja upea muoto ovat vertaansa vailla. Petunioiden lailla koristebataatti nauttii aurinkosta ja lämmöstä, joten uskon näiden viihtyvän yhdessä erinomaisesti.


Koristebataatti. Kuva: www.puutarha.com


Taimet lähtivät hyvään kasvuun ja tuovat vihreyden keskellä mukavaa kontrastia. Koristebataatin, Päärynämeloonin ja mustasilmäsusannien taimet olivat sen verran isoja, että istutin ne suoraan paketin mukana tulleisiin 8 senttisiin muoviruukkuihin. Niissä ne pärjäävät siihen saakka, kunnes ne on aika istuttaa ulos. 



Koristebataatti




Paketin mukana oli myös kookostaimimultaa, joka on itselleni aivan uusi tuote. Tuotteen yksi hienous piilee siinä, et pienestä paketista saadaan paljon valmista kasvualustaa. Paketista löytyy siis kuiva levy, joka on pussissa. Pussiin lisätään paketin ohjeiden mukaan vettä, annetaan imeytyä viitisen minuuttia ja sisältö möyhitään. Tämän jälkeen kasvualusta on valmista käyttöön. Soveltuu taimien koulimiseen ja uudelleen istutukseen. Ravinteita kasvualustasta riittää kasveille 2-3 viikoksi, jonka jälkeen aloitetaan lisälannoitus. Itse käytin kookostaimimultaa taimien ja juurakoiden istutuksessa. Daaliat, päivänliljat, kuunliljat ja leimu pääsivät kookostaimimultaan. Kunhan saan tästä tuotteesta vähän käyttökokemusta, niin jaan sen myös teidän kanssanne. Kookosmulta tuntuu käsissä ehkä vähän kuivahkolle ja karkealle verrattuna multaan. Hyvin jännä tuote. Onko Sinulla kookosmullasta kokemusta?





Kun pakkaus avataan, sisältä löytyy kova levy, joka on valmiiksi pussin sisällä. 





Lisätään vesi (5 litran pakettiin vettä lisätään 1,75 desiä) ja odotetaan 5 minuuttia.




Möyhintä ja kasvualusta on valmista käytettäväksi.






Tälläisiä ihanuuksia istuttelin tänään.  Kiva nähdä, kuinka viihtyvät kookosmullassa.












Tein Youtubeen videon tästä saamastani lähetyksestä. Videolla paketin availua ja ensimmäisien taimien istuttelua. Lisäksi kerron vinkkejä, mitä tulee huomioida, kun tilaa kasveja netistä ja taimilähetys saapuu kotiin.  Taimien kuulumisia tulen kertomaan vielä myöhemminkin.  Vielä lopuksi vinkkaan Kodin Kukkien aivan ihanasta Puutarhurin PerjantaiPostista. Joka perjantai sähköpostiin tulee kirje puutarhuri Juhalta. Kirjeissä käsitellään ajankohtaisia asioita puutarhaan liittyen. Kirjeet on tosi kivasti kirjoitettu ja itse ainakin tykkään niistä todella paljon. Sähköpostiosoitteita ei myydä eteenpäin, eli turvallisin mielin voi liittyä postituslistalle. Jos haluat saada perjantai-iltaisin mukavaa sähköpostia, niin pääset sellaista tilaamaan klikkaamalla tästä. 




Kiitos Kodin Kukat yhteistyöstä!

46 kommenttia:

  1. Päärynämeloni kuulostaa ja näyttää oikein herkulliselta, uusi tuttavuus on minulle.
    Huippukauniita kukkia sinulla siellä esittelyssä ja taimet näyttävät niin hyvinvoivilta. Tuo sininen verenpisara on niin kaunis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännityksellä odotan päärynämelonin maistelua :) Toivotaan, että kukatkin ilahduttavat kesällä reilulla kukinnalla <3

      Poista
  2. Arizona pink mustasilmäsusanna, aikas kiva♡todella erikoinen verenpisara, enpä ole koskaan moista nähnyt, kuten ehkä muistat, minä tykkään myös vedenpisaroista(kin)Kookos istutusmulta aivan uusi juttu minulle, en ole moisesta aiemmin kuullutkaan? Päärynämeloni?? Blogisi postauksissa tutustuu puutarhan uutuuksiin ja erikoisuuksiie, mukava kun esittelet niitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verenpisarat ovat niin ihania, ihan vastustamattomia <3 Kiva, että tykkäät lukea uutuuksista <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Voinet kuvitella, kuinka intopiukeana olin pakettia avatessani :)

      Poista
  4. Kiva oli nähdä millainen päärynämelonista tulee, tosi herkulliselle näyttää. Tummalehtinen koristebataatti on dramaattisen upea ja nappaan se oitis istutuksiin jos satun sen täältä puutarhamyymälästä löytämään. Todellisia kukkaherkkuja olet saanut ja nyt peukut pystyyn, että kaikki onnistuu. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saadaan satoa ja pääset niitä esittelemään. Koristebataattia suosittelen ihan lämpimästi. Helppo kasvattaa ja super ihana :)

      Poista
  5. Päärynämelooni o mullekki uus juttu ja tuata pinkkiä mustasilimäsusannaa vois vaikka joskus kokeella. Se perusfäri ei oo iskeny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pinkki näyttää tosiaan super nätiltä ja vaikuttaa kasvavan mainiosti :) Päärynämelonin maistelua myös odotan.

      Poista
  6. Katselin Kodin kukkien kuvastoa ja mieleni teki yhtä jos sun toistakin. Terveisin toinen hörhö 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khih, voin hyvin kuvitella. Molemmissa keväällä ilmestyneissä kuvastoissa on ollut kaikkea aivan super ihanaa vaikka kuinka paljon :)

      Poista
  7. Ole vaan ihan rauhassa "hörhö". Tämä tauti ei ole ollenkaan haitaksi. Kevät on ihmisen parasta aikaa. <3

    VastaaPoista
  8. Päärynä ja meloni yhdessä on varmasti tosi herkullista. Hyvin siellä on kylvöt onnistunut ja kivasti erilaisia kukkiakin tulossa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Nämä kasvattelut tekevät keväästä ihanan onnellista aikaa 😊

      Poista
  9. Hyvältä näyttää, kaunis tuo tumma bataatti! Onko sulla tuhannen taalan vinkkejä noiden daalioiden kasvatukseen? :) Tarvitseeko tosiaan olla niin viileässä, mitä jostain muistan lukeneeni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatko esikasvatus aikaa? Lämpimässä ja etenkin hämärässä paikassa ongelmana voi olla, se että taimet kasvavat liian pitkiksi ja honteloiksi. Itse olen kuitenkin kasvattanut näitä myös ihan normaalissa lämpötilassa ja tarvittaessa latvonut :)
      Mielestäni daaliat on todella helppoja kasvatettavia. Kasvavat lähes kuin itsestän. Multaan vaan ja kasvun alettua lannoitusta. Hallojen mentyä ulos aurinkoiseen paikkaan :)

      Poista
  10. Olipa tuhti paketti taimi, kylvö- ja juurakko-asiaa. Kaksi minulle upouutta juttua ovat päärynämeloni ja koristebataatti. Minäkin olen tänään kouluttanut taimia, kun muilta kiireiltä olen ennättänyt. On se vaan niin mukavaa touhua.
    Hienoa kevätiltaa teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimien kanssa touhuaminen on ehkä maailman parasta terapiaa :D Mukavaa päivää Sinulle <3

      Poista
  11. Päärynämeloni ei sanonut minullekaan mitään ennen kuin näin kuvan. Ilmiselvä pepino. Tähän väliin on pakko kertoa tarina minun ja mieheni seurustelun alkuajoilta. Keksittiin yhden kerran, että kerätään hevi-osastolta muutama eksoottinen hedelmä maistiaisiksi. Pepinokin lähti ostoskoriin ja odotukset oli korkealla, sillä hedelmä tuoksui hyvältä ja näytti hauskalta. Ja koska sekä päärynä että meloni ovat hyviä, miksi niiden yhdistelmä ei olisi? Ostettiin niitä vielä saman tien kaksi. "Kotona" (=minun kämpällä) sitten alettiin maistella ja valitettavasti kävi niin, että pepinoa ei kumpikaan halunnut yhtä suupalaa enempää syödä. Todettiin sen maistuvan hikisen salikengän pohjalta :D Eikä olla sen koommin pepinoon koskettu! Toivon todellakin, että kyseinen yksilö oli joko raaka tai ylikypsä, vaikka hevi-osaston esittelykansion ohjeiden mukaan syöntikypsä hedelmä valittiin. Jos kasvatuskokeilusi onnistuu ja ylistät tuon ällötyksen maasta taivaisiin, niin lupaan maistaa sitä uudelleen. Tämän postauksen muut kasvit olivat todella ihania. Verenpisara varsinkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmmmm... hikisen salikengän pohjaa en ole maistanut, mutta kieltämättä kuulostaa kauhealta, khih :D Toivotaan, että teidän hedelmässä oli vain jotakin vikaa ja oikeasti hedelmä on herkullista :D Kerron kyllä myöhemmin, mitä me olimme tämän mausta mieltä :)
      Tuo verenpisara on tosiaan tosi ihana <3 Odotan kovasti sen kasvua ja kukintaa <3

      Poista
  12. Päärynämelonin kasvatuskokemuksista on tosi mielenkiintoista kuulla lisää jatkossa?
    Juha Toikan lämminhenkistä puutarhapostia olen minäkin saanut aikoinaan sähköpostiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron kyllä jatkossakin, miten kasvatus edistyy :) Aion kokeilla sekä avomaalla, että kasvihuoneessa tuon kasvatusta.
      Juhalla tosiaan on mukava ja lämminhenkinen tapa kirjoittaa postiaan :)

      Poista
  13. Ei ole yhtään vaikea kuvitella, että olet onnen kukkuloilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khih :) Voin niin kuvitella, että ollaan oltu eilen yhtä onnellisia :D Tai no, viime aikoina :D

      Poista
  14. Voi että on ihania kuvia ja juttuja.
    Meillä on krookukset vielä ainakin metrin lumikerroksen alla :(
    Tomaatintaimet vahvistuu ja tanakoituu kun kiikutan päiväksi kuistille ja yöksi sisälle :)
    Daalioita en uskalla edes vielä multaan laittaa etteivät sitten venähdä liikaa.
    Meillä täällä on melkoisen kylmää aina niin kauan kun tuo päijänne aukeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku tuota teidän lumimäärää :( Sulaisivat nyt äkkiä, että pääsisit nauttimaan keväästä ja krookuksista!
      Tuo viileään vieminen onkin todella hyvä idea :) Tomaatin taimistasi tulee varmasti upeita ja tanakoita. Toivotaan, että pian lämpö saavuttaa teidätkin <3

      Poista
  15. Vankkoja taimia, joten tiedossa on kukkaloistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä odotellessa :) Kukkaloistoa jo ihan kaipaa :)

      Poista
  16. Olipa taas paljon kasveja, joista en oo koskaan kuullutkaan! 😊 Päärynämeloni kuullosti tosi mielenkiintoiselta!
    Kauniita kukkia sulla on kesälle tulossa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On kiva päästä kokeilemaan uutuus juttuja, joista voi sitten kertoa muillekkin :)

      Poista
  17. Mielenkiintoisia uusia juttuja ja kasveja. Päätynämeloni ja koristebataatti kuulostaa/näyttää hyvältä <3.. kiinnostuin myös tuosta kookosmullasta tai mitä se nyt sitten onkin!
    Kiitos taas tästä tietopaketista ja aurinkoista torstaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että uutuudet kiinnostivat <3 Ihanaa ja aurinkoista torstaita myös Sinulle <3

      Poista
  18. Kauniita kasveja ja tuo meloni on mielenkiintoinen. Itse meinasin tilata tuota samaa melonia, mutta jätin sitten tilaamatta. Tilasin tuolta samasta paikasta ananaskirsikantaimia ja jotain muuta. Sain myös tuota kookosmultaa tilaajalahjana. Viikonloppuna taas istutuspuuhia niin menee testiin minullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta kyllä löytyy vaikka mitä ihanaa <3 Valinnan vaikeus suorastaan iskee :) Olisi kiva kuulla sinunkin kokemuksia tuosta kookosmullasta :)

      Poista
  19. Päärynämeloni kuullostaa jännältä. Yhdistelmän voisi kuvitella olevan raikkaan makuinen.
    Kerrotut petuniat on kauniita! Tykkään! <3
    Voin vaan kuvitella miten satumaisen ihana kukkapuutarha siellä loistaa kesällä! :)
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo yhdistelmä kuulostaa aivan ihanalta. Oih, odotan niin kesää ja kukkia <3 Kaipuu on jo kova :) Mukavaa torstaita myös Sinulle <3

      Poista
  20. Tästä tulee kyllä hieno! Niin upeita istutuksia olet jälleen tehnyt. Mä muuten luulin, että ”puutarhahörhö” on jokin kasvi 😀 Päärynämeloni kuulostaa mehukkaalta ja makealta, olisi ihan jännä istutettava. Onnea vaan sinne kevättouhuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että perheen mielestä tämä puutarhahörhö välillä on ihan kasvi, khih ;)

      Poista
  21. Upeasti on kasvu lähtenyt käyntiin. Upeita kukkasia ja ihan näkee, että olet aivan intona :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kasvihommat saavat minut aina ihan intopiukeaksi, khih :D On se vaan niin mahtavaa :)

      Poista
  22. Tuo koristebataatti näyttää niin ihanan dramaattiselta, että pitää joku vuosi kokeilla :) Siulekin tullee hempeetä pinkkiä. Mie päädyin miljoonakelloon ja Linus-pelargoniaan, hempeillään ens kesänä vaikka tikku-ukkoja satelis.

    Mie käytin vuosi sitten tuota kookosmultaa ensimmäistä kertaa. Se on jänskän tuntusta ja epäilytti kasvaako tuossa mikään. Kyllä kasvoi ja tänä vuonna taas käytössä. Muista kastelu ja lannoituksen aloitus hyvissä ajoin maltilla.

    Ihania kasvihörhöilyhetkiä siule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempeily on aina niin ihanan mukavaa :) Piristää harmaatakin päivää <3
      Kiva kuulla, että kookosmulta oli hyvä tuote. Omakin ensivaikutelmani on hyvin positiivinen :)
      Kiitos! Ihanaa kevään jatkoa Sinulle <3

      Poista
  23. Hmmmm. Minäkin tilasin mustasilmäsusannaa pinkkinä ja myös päärynämelonia. Susannat oli helppo laittaa yhteen amppeliin, se oli suunnitelmakin, mutta nyt huomaan, että sinä kasvatat noita päärynämeloneita erikseen. Minä löin nekin yhteen isoon purkkiin.
    Aika näyttää miten minun kävi, voi olla liian ahdasta.

    Olipa bataattikin kivan näköinen. Jään miettimään vieläkö tilaan lisää..... =)

    Kookosmulta oli minusta huikea. Olen aiemmin tuonut Thaimaasta orkideoilla kookos"multaa" ja minusta se on parasta ikinä. Plus siellä käytännössä ilmaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakaan ei ole päärynämelonista aiempaa kokemusta, mutta jotenkin oletin, että tarvitsisi tilaa ympärilleen ja siksi istutin erikseen. Aion myös kokeilla kasvatusta sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Toivotaan, että päästään satoa maistelemaan :)
      Tuo koristebataatti on kyllä aivan upeaa, suosittelen ihan lämpimästi :)
      Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen kookosmultaan. Nerokas juttu kaiken kaikkiaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Näistä voisit myös pitää

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...