Syyskukkijoiden kauneutta ja siementen keruuta

On tämä ollut erikoinen kesä monen kukan suhteen. Tuntuu hassulta, että liljat ovat nyt parhaimmillaan. Yleensä heinä-elokuu on ollut niiden kulta-aikaa. Mutta en valita. Tänä kesänä en olisi ehtinyt niitä juurikaan ihailemaan vielä heinäkuussa. Painoin vain pihatöitä tukka putkella. Nyt ilmeisesti alkaa jonkin asteinen puutarha krapula iskemään, kun ei enää samaan tahtiin viitsi touhuta. Kaikessa rauhassa kiertelen pihaa monta kertaa päivässä ja ihastelen kukkijoita. 


Nyt tämä lilja avautui kunnolla. Upean iso ja upea kukka:





Syyshortensiat loistavat myös. Vanille Fraisea en raaskinyt keväällä juurikaan leikata, vaikka tiesin sen näkyvän kukintojen koossa. 





Wim´s Red alkaa pikku hiljaa muuttumaan punaiseksi.





Tämän syysleimun pelastin Elvin kummun kasvistoista. Pienen pieniä syysleimun alkuja löytyi noin 5 kpl.tta Yllätyin, kun yksi jaksoi alkaa kukkimaan. Matalalla ja vähän pienimuotoisesti, mutta kukkii kuitenkin :)





Oksennuspenkki on nyt nimetty uudelleen. Ilona keksi, että keijukaispenkki kuulostaa paljon paremmalta. Liekkö ollut koristepatsailla osuutta nimen ideointiin ;)











Siemeniä olen kerännyt akileijoista, ukonkelloista ja tomaateista. Siementen keruu on minusta mukavaa puuhaa. 





Muutamia pusseja onkin jo syntynyt. Osa menee omaan käyttöön ja osa kiertoon. Luinkin juuri jostakin blogista vinkin, että ovat kivoja joululahjoja puutarha ihmisille. Jostain syystä idea ei ollut koskaan käynyt mielessäni, mutta kun luin sen, niin ajattelin heti, että loistava idea. Nopea ja helppo siemenpussien teko-ohje muuten löytyy täältä.





Olen joskus koristellut puulaatikoita ja niissä säilytän siemenet. Olisikin aika tehdä taas uusi, kun nuo alkavat jo olemaan ihan täynnä :)




Eilen kaikki viisi lasta keräsivät karviaisia ja tänään keittelin niistä vielä yhden satsin mehua. Luulisin, että nyt alkaa olemaan meidän osalta tämän syksyn mehun keittämiset sitten tässä. Oli kyllä kiva, kun kaikki osallistuivat marjojen keruuseen. Tietenkään hirveältä meteliltä ja show´lta ja riitelyltä ei vältytty, mutta niin vain saivat ämpärin täyteen marjoja. Ja kyllähän heillä hauskaakin näytti olevan ;) 

Ihanaa kun paistaa aurinko. Taika vielä nukkuu päiväuniaan, joten lähden pihalle, päästän kanat vapaaksi ja lähdemme yhdessä ihmettelemään kukkia. Kaikki neljä kanaa, minä, Lotta, Milla ja Martta <3 

14 kommenttia:

  1. Karviaismarja mehua en ole koskaan maistanut .Miksiköhän? Tämä pätkähti juuri mieleeni. Kukaan ei ole koskaan varmaan ajatellut että niistä voisi keittää pelkästäänkin mehua. Meillä mökillä on kasvamassa 3 karviaismarja pehkoa. Pieniä ovat vielä. Mukavan pirteitä laatikoita olet koristellut. Minä aina äimistelen että mistä ihmiset keksii. Itse en ole tällainen tekijä siitä se varmaan johtuu. Mutta kiva ällistellä ja ihailla muiden tekemisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan karviaismehua. Laitan siihen lisäksi sitruunaa niin se on ihanan raikasta ❤ Tuollaisten laatikoiden koristelu on kivaa 😊

      Poista
  2. Hienoja laatikoita! Ja ihana tuo Vanille Fraise -hortensia :) Omani ei kukkinut tänäkään vuonna... Pitää ehkä siirtää se toiseen paikkaan jos innostuisi kasvamaan. Kovasti on teilläkin ollut puuhia! Ja kiva idea tuo siemenpussi joululahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti Sinun Vanille kukkisi jo ensi vuonna. On se niin söpöläinen kyllä :) Mukavan touhukasta aikaa tämä syksy(kin) :)

      Poista
  3. Tuo karviaismehu kuulosti jännältä😍 ja voi miten hauskat nuo laatikot,noissa kyllä pysyvät siemenet hyvässä järjestykessä! Ihana kun siellä on niin reippaita apureita♥ Mukavaa alkanutta viikkoa sinne kaikille!

    VastaaPoista
  4. Uutta oli mullekin karviaismarjamehu.:)

    VastaaPoista
  5. Kaunis lilja. Ja kokeiltu on. Nimittäin karviaisten keittämistä mehuksi. Karviaisesta tulee todella hyvää mehua ja värikin on kauniin punainen. Nykyään olen pakastanut osan karviaisista ja niidenkään maku ei ole hassumpi jäisinä kuuman aamupuuron seassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjat ovat tosiaan ihana lisä talvella puuron seassa. Karviaisia en ole tainnut kokeilla. Pistetäänpä kokeiluun, jos vielä puskista löydän jotakin. Lapset ovat kyllä varmaan melko hyvin ne tyhjentäneet :D

      Poista
  6. Omatekoinen mehu on maailman parasta. Mun karviaiset jäi niin pieniksi etten ole viitsinyt niitä kerätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Itse en edes tykkää kaupan mehuista (paitsi ehkä jostain super kalliista tuotteista, khih). Karviaiset on näppärä poimia marjapoimurilla. Nopsaan saa kerättyä pienetkin marjat :)

      Poista
  7. Onpa komea lilja! Naureskelin "oksennuspenkille"... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimitys on vähän herättänyt hilpeyttä. Nimi juontaa edellisen omistajan kertomuksesta, miten kyseinen penkki sai alkunsa. Hänellä oli ollut kurja työmatka takana ja kun tuli sieltä, oksensi tuon penkin tekoon kaiken pahan olonsa. Ilmeisesti siksi penkissä oli niin paljon kiviä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!